Slider

Lumilomalla Lapissa - mökki vai hotelli?

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Olimme pääsiäisen lumilomalla Levillä. Meitä oli matkassa viisi aikuista ja kolme lasta. Heti ajattelin, että tottahan toki vuokraamme mökin. Mitenkäs muutenkaan. Olimme kuitenkin melko myöhään liikenteessä varauksiemme kanssa, ja ihan viime päiviin asti oli epätietoudessa se, milloin kukin saapuisi paikalle. Meidän perheellämme oli lennot keskiviikosta sunnuntaihin, mutta vanhempani ja siskoni poikineen olivat tulossa joko keskiviikkona, torstaina tai perjantaina. He myös lähtisivät meitä päivää myöhemmin pois. Ennakkotietojen ja myöhäisen varaamisajankohdan vuoksi edullisin ja sijainniltaan kätevin vaihtoehto oli varata huoneet Hotelli Sirkantähdestä.



Kun juuri ennen pääsiäistä selvisi, että loputkin seurueesta saapuisi Leville jo torstaina, minua hieman harmitti, ettemme olleet ottaneet mökkiä. Ei harmittanut kauaa. Majoituksemme oli sen verran hyvä, että valitsen todennäköisesti toistekin Levillä mökin sijaan saman hotellin.

Mitä Lapin lumilomalla majoituksesta kaipaa?


1. Sijainti


Sijainti on kenties yksi tärkeimmistä kriteereistä lyhyehköllä lomalla. Kaupat ja ravintolat ovat muutaman askeleen päässä, hiihtoladuille kävelee vain pari minuuttia, samoin pulkkamäkeen ja rinteisiin.

Hotelli Sirkantähden sijainti onkin yksi parhaista koko Levillä. Vain kylpylähotelli taitaa olla yhtä hyvällä paikalla. Monot jalassa kävellessä jo muutamalla sadalla metrillä ON merkitystä.

Mökkejä ja alppitaloja on kyllä aivan Levin keskustan tuntumassa, mutta hinnat ovat myös sen mukaisia. Liikkeellä täytyy olla myös hyvissä ajoin varsinkin sesonkiaikoina. Pääsiäiseksi emme olisi vain muutamaa viikkoa aiemmin saaneet mökkiä näin edullisella näin hyvältä paikalta kuin mitä nyt majoituimme Hotelli Sirkantähteen.





2. Oma sauna


Hiihto- tai rinnepäivän päätteeksi Lapissa kuuluu päästä saunaan. Kaikissa mökeissä on varmasti sauna, mutta niin on myös Hotelli Sirkantähdessäkin. Joka ikisestä huoneesta löytyy sauna. Meidän sauna kahden hengen huoneessa ei ollut mikään maailman suurin versio, mutta kyllä sinne kaksi pyllyä vierekkäin mahtui hyvinkin. Sauna oli jotenkin tosi kätevästi rakennettu, eikä edes paahduttanut koko huonetta vaikka oli lähes joka päivä päällä.



3. Keittiö ja aamiainen valmiina


Oma keittiö on kätevä lasten kanssa. Näin ihan jokaista ruokaa ei tarvitse käydä syömässä ravintolassa, varsinkaan, jos oma ruoka-aikataulu ei lomaillessa sovi täysin yhteen 2-vuotiaan tarkan vatsan kanssa. Enkä toisaalta halua maksaa ravintolahintaa jokaisesta 2-vuotiaan ateriasta.

Aamiaisen tekemiseenkin oma keittiö olisi kätevä, mutta vielä kätevämpää on se, että hotellihuoneen hintaan kuuluu aamiainen, jonka joku toinen on tehnyt ja sen voi käydä syömässä juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.

Voinette siis jo ehkä arvata, että jälleen liputan Hotelli Sirkantähteä. Meillä tosin oli kahden hengen huone, mutta muulla seurueella oli viiden hengen huoneisto, joten mekin hyödynsimme heidän keittiötään (toisin sanoen, kävimme syömässä äitini tekemät ruuat ;). Meidänkin huoneessa oli kyllä jääkaappi ja vedenkeitin, joilla olisimme pärjänneet myös kohtuullisesti, kun lapsen ruuan ja iltapuuron pystyisi lämmittämään vesihauteessa.

Tässä kohtaa tosin mökkivaihtoehto on lähes yhtä hyvä, joskin paljon kalliimpi. Levillä toimii nimittäin erinomaisesti palvelu, jossa valmiin aamiaisen voi ostaa mökkiin. Kokit vain tulevat hääräämään mökkisi keittiöön ja loihtivat puurot, munakkaat ja leivät tarjolle. On sekin kätevää, mutta ehkä hieman tyyristä normaaliin lomailuun ainakin meidän budjetillamme.


4. Kaappitilaa ja kuivauskaappi


Toppavaatteet, hiihtovaatteet, pulkkamäkivaatteet, rinnevaatteet, varavaatteet, varavaatteiden varavaatteet. No, lumilomalla vaatteita on PALJON. Tässä taitaa mökit ja Hotelli Sirkantähti olla tasoissa. Ainakin meidän huoneesta löytyi hyvin kaappitilaa ja kuivauskaappi. Vaatteet sai pidettyä jossain määrin järjestyksessä ja märät ja hikiset ulkoiluvaatteet kuivuivat hetkessä. Todella kätevää!



5. Suksivarasto


Tähänkin kategoriaan on luettelemista, kun on suksia, liukureita, pulkkia ja rattikelkkoja. Me kannoimme sukset huoneeseen sisälle, mutta kenties kätevämpää olisi ollut säilyttää niitä hotellin suksivarastossa, johon sukset olisi saanut lukittua. Mökeistä en tiedä, mutta uskoisin useimmissa olevan jonkinlainen pihavarasto urheiluvälineille.

6. Pulkat kaupan päälle


Pulkkaahan meillä ei ollut mukana, mutta Hotelli Sirkantähden ovella oli rivistö pulkkia, joista saimme lainata pulkkaa koko lomamme ajaksi. Pieni neiti oli hyvin tyytyväinen, kun sai valita itselleen mieluisimman värisen pulkan.




7. Palvelu


Pääsiäisenä voisi kuvitella Lapissa työskentelevien olevan jo kyllästyneitä turistitulvaan ja odottavan jo innolla rauhaisampaa kevätaikaa. Ei muuten ollut näin. Onkohan se se Lapin taika vai mikä? Meidät otettiin suurella ystävällisyydellä vastaan. Saimme huoneen heti saavuttuamme muutama tunti ennen sisäänkirjautumista ja meille tuotiin vielä huoneeseen asti toinen avain, jonka respa oli unohtanut antaa meille. Mitä ikinä kysyimme tai tarvitsimme, meitä palveltiin suurella ystävällisyydellä ja meidän eteen tehtiin enemmän kuin olisimme odottaneet. Ja ei, en ollut sanallakaan sanonut, että kirjoitan matkoistani julkisesti. Olimme heille täysin samalla viivalla kuin kuka muu tahansa turisti.

Vuokramökeilläkin on yhteisiä respoja, mutta ne ovat kauempana, eikä niistä kipitetä sinua palvelemaan ovelle asti. Tai no, taas varmasti rahalla saa.

And the winner is...


Jäiköhän jollekin vielä epäselväksi, että olin todella positiivisesti yllättynyt Hotelli Sirkantähdestä? :)

Jälleen kerran kolmen tähden hotelli osoittautui erinomaiseksi. Hotellin perustaso oli sellainen, mitä kolmen tähden hotellista osaisi odottaakin. Hotelli Sirkantähti on jo hieman vanha, mutta ainakin meidän huonetta on remontoitu, ja kaikki oli siistiä ja ehjää. Sängyt olivat hyvä, tyynyt olivat hyvät, peitot olivat hyvät. Myös pieni neitimme piti erittäin paljon omasta sängystään petivaatteineen ja nukkui koko loman paremmin kuin pitkään aikaan kotona!

Voin todella lämpimästi suositella kokemuksemme perusteella Hotelli Sirkantähteä helppoon ja edulliseen Levin lomailuun täydellisellä sijainnilla.

Onko sinulla kokemuksia Hotelli Sirkantähdestä? Entä kumpaan majoittuisit mieluummin Lapissa, hotelliin vai mökkiin?

Hotelli Sirkantähti tarjosi meille veloituksetta myöhäisen uloskirjautumisen lähtöpäivänämme blogiyhteistyönä. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut blogipostaukseeni, sillä mielipiteeni hotellista olin ehtinut muodostaa jo paljon ennen lähtöpäivää.

Pysy mukana matkassa:

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein mukavalta vaihtoehdolta mökeille. Ajattelin aiemmin, että ehdottomasti jos Lappiin menee niin mökkiin. Mutta mieli on siitä muuttunut, hotelli kuulostaa nykyään ihan yhtä hyvältä (ellei jopa paremmalta) vaihtoehdolta, matkasta ja määränpäästä tietysti riippuen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määränpäästä riippuu tosiaan paljon, onko mökki vai hotelli parempi, mutta Levillä hotelli ihan ytimessä oli kyllä ihan tosi kätevä. Ja vielä alle viikon lomalla plussaa on tietysti se, että joku toinen siivoaa ja tekee ruuat valmiiksi :)

      Poista
  2. Hyviä pointteja ja aika lailla samoja asioita kaipaisin Lapin lomalta. Ei kuulosta ollenkaan pöllömmältä! Sijainti on aina tärkeä ja hotelliaamiaiset ihania. Silti, olen haaveillut Lapin lumilomasta nyt niin monta vuotta, että sitten kun sinne lähdetään, niin joku söpö hirsimökki on must. Sitten vaikka maksetaan sen verran enemmän ja ajellaan taksilla tai muulla, meillä ei kuitenkaan kovin usein Lappiin tule lähdettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä sijainnilta saa kyllä mökkejä, jos on riittävän ajoin liikenteessä. Teille tuskin tulee ihan näin extempore-matka kuin meillä. Ihan kyllä ymmärrettävä valinta teidän kohdalla mökki :)

      Poista
  3. Kiitos hyvästä postauksesta. Pidän tämän vaihtoehdon vahvasti mielessä, kun seuraavan kerran suuntaan Leville. Keittiöllinen kahden hengen huone olisi kyllä passelein vaihtoehto itselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkantähti oli kyllä ihan nappivalinta. Suosittelen!

      Poista
  4. Näyttää ja kuulostaa ihan ideaaliselta teidän tarpeisiinne. Itse olisin kuitenkin valinnun mökin, mutta vain siitä syystä, että minulla on aina koira mukana ja sen vuoksi mökki sopii meille paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koiran kanssa mökki on tosiaan paljon parempi valinta. Mietinkin Levillä, että se on tosi kätevä kohde lähteä koiran kanssa reissuun. Monilla siellä olikin koira mukana.

      Poista
  5. Kun viivymme vaan päivän tai kolme jossain, niin tapaan liputtaa hotellihuoneen puolesta, juuri esimerkiksi aamiaisen takia. Vähän pitempään samassa paikassa oltaessa huoneistotyyppinen asunto on kyllä kiva sillä siinä saa helpimmin kiinni vähän kodinomaisemmasta olemisesta, vaikka sitten haittana onkin, että pitää "aina" käydä ruokakaupassa. Mutta hyvänä puolena sitten taas siitä on, ettei tarvitse "aina" käydä ravintoloissa :-)
    Lapsiperheillä tuo oma keittiö omat ateriat kuvio varmaan vielä korostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin samantyyppisiltä ajatuksilta. Heh, ruokakaupassa käynti on ulkomailla kyllä ihan kivaa, mutta ei tosiaan "aina" jaksaisi, ja ravintolassa syömiseenkin sitä jossain kohtaa kyllästyy :)

      Poista
  6. Meillä on kaksi koiraa, joten niiden takia liputan mökin puolesta. Mutta jos olisimme reissussa ilman hauvoja, voisin mennä Lapin lomalla myös hotelliin. Meillä oli aikaisemmin oma Lapin mökki käytössä, mutta nyt kun se on myyty, niin pohjoisen reissut on entisestään harventuneet. Kieltämättä olisi kiva päästä Lapin hangille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien kanssa mökki on aivan varmasti se paras valinta. Voisin hyvin kuvitella, että hotellihuone ei houkuttelisi juurikaan koirien kanssa matkustelussa.

      Poista
  7. En ole Levillä käynyt enkä Lapissa muutenkaan talviaikaan, joten kokemusta ei suuntaan tai toiseen ole. Ehkä isommalla porukalla valitsisin mökin, jos haluaa viettää aikaa kavereiden kanssa. Sitten taas parisuhdematkalla ehkä hotelli voisi olla kivempi, ainakin helpompi. Ehkä myös edullisempi? Tää oli hyvä juttu, täytyy palata tähän, jos Leville tulee joskus reissattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, että vaikka kaveriporukalla mökki on kätevä, niin pystyy kokkailemaan yhdessä ja muutenkin hengailemaan muuallakin kuin yleisillä paikoilla.
      Kyllä sanoisin, että hotelli tulee mökkiä edullisemmaksi. Varsinkin tämä Sirkantähti on hyvin huokea hotelli ja sen keskeisen sijainnin takia ei mene rahaa paikasta toiseen liikkumiseenkaan.

      Poista
  8. Hostelliin, sillä muunlainen sisämajoittuminen on kallista. Kivahan se sauna on, mutta en sittenkään kaipaisi sitä omaan huoneeseeni, tai omaa huonetta ylipäätään. Onpa yllättävää, että hän valitsi neuvostonvihreän pulkan. Minä olisin valinnut pinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallis on kyllä suhteellinen käsite. Edullisellahan Leville ei oikein pääsekään. Mutta suhteutettuna Levin hintatasoon, tuo Sirkantähti oli kyllä huokea.
      Minä myös ihmettelin, ettei pinkki pulkka tarttunut matkaan. Se olisi ollut myös oma valintani. Vihreällä mentiin :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan