Slider

Rento, rauhallinen ja kaunis rantalomakohde: Thaimaan Khao Lak

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Varasimme joulukuun Thaimaan lomamme vain muutama viikko ennen matkaa. Emme olleet ajatelleet matkustaa joulun tienoilla, vaan ajatuksena oli hyödyntää tammikuun edulliset matkahinnat. Kuinkas kävikään. Mieheni bongasi Aurinkomatkojen valmismatkavalikoimasta uuden viiden tähden merenrantaresortin ajankohtaan nähden kovin kohtuulliseen hintaan, ja ennakkosuunnitelmista poiketen olimme matkalla joulua edeltävän viikon.

Kun kyselin ennen matkaa Khao Lakissa ennen meitä käyneiden kokemuksia, jokainen kertoi lomakohteen olevan kaunis, rento ja rauhallinen rantalomakohde. Uskoin. Tuo kuvaus kelpasi minulle paremmin kuin hyvin kiireisen ja flunssantäyteisen syksyn päätteeksi. Mitä rento, rauhallinen ja kaunis sitten ikinä tarkoittaisikaan.



Minulle on aina ollut tärkeää hahmottaa itseni ja ympäristöni kartalla. Ennen kuljin reissussa nenä kiinni paperikartassa. Tätä nykyä lataan Googlen kartat puhelimeen ennakkoon, ja tarkistelen sijaintiamme matkan varrella kännykästä - liikumme sitten kävellen, autolla, taksilla, bussilla, pyörällä. Millä tahansa. Suuntavaistoni voisinkin sanoa olevan ihan kelpo. Khao Lakia en silti ihan ymmärtänyt. Olin kyllä täysin kartalla, missä milloinkin olimme, mutta varsinainen keskus ja järjestys Khao Lakista puuttuu. Ehkä tämä oli sitä Khao Lakin rentoutta. Ja eipä rannalla, puiden suojissa roikkuvat keinutkaan nyt kovin stressaavia olleet ;)



En tarkalleen osaa sanoa, mistä Khao Lak alkaa ja mihin se päättyy. Sen kuitenkin tiedän, että rannan suuntaisesti Khao Lakin halki kulkee kilometrien mittainen tie, jonka varrella on pienempiä ja suurempia palvelukeskittymiä. Mikään keskittymistä ei ole kovin suuri, vaikka ravintoloita ja muita palveluita löytyikin ihan riittävästi. Viikon tai parin lomalla ei esimerkiksi olisi mitään mahdollisuutta kiertää Khao Lakin kaikkia ravintoloita, vaikka ruokailisi joka aterian eri ravintolassa. Bilehirmuille Khao Lak ei kuitenkaan ole, vaan bileiden toivossa on vierailtava muualla. Khao Lak on siis miellyttävän rauhallinen.





Vaikka Khao Lak on rauhallinen, löytyy sieltä ihmisvilinää ja useita eri markkinoita. 


Vielä puuttuu kuvailuista sana kaunis, ja Khao Lak oli todellakin myös kaunis. Pitkän tien lisäksi Khao Lakia oli helppo kulkea rantaviivaa pitkin. Ranta on juuri sellainen kaunis, kapea rantakaistale, josta minä pidän. Rannan tuntumassa on joitain baareja ja kahviloita, mutta matkan varrella on myös paljon luonnonvaraista rantaa, jossa ihmisiä tulee vastaan vain satunnaisesti.






Eikä kauneus rajoitu Khao Lakissa vain rantaan. Ehkei katukuva ravintolakeskittymissä ole sitä kauneinta maisemaa (minusta ainakaan), mutta rannan lisäksi Khao Lakin läheltä löytyy myös luonnonpuistoja. Me emme viikon löhölomallamme käyneet Khao Lak Lumrun kansallispuistossa, mutta pelkkä ohi ajaminen antoi esimakua luonnonpuiston kauneudesta. Pääsisipä siellä kävelemään vesiputouksille, joiden raikkaaseen veteen saa mennä uimaan.



Rento, rauhallinen ja kaunis Khao Lak. Todellakin!

Pysy matkassa mukana:

33 kommenttia:

  1. Se on totta, että Khao Lak saattaa olla hieman hankala hahmottaa. Mutta sanoisin, että Khao Lakin keskusta on McDonald'sin tietämillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä minäkin ajattelin, että se rypäs siinä olisi noin keskusta :) Hotellin respasta eivät oikein osanneet sanoa juuta eikä jaata, vaan puhuivat monesta keskuksesta.

      Poista
  2. Voi juuri tuollainen Khao Lak oli. Rauhallinen ja silti palveluita tarjoava. Rannalla sai olla rauhassa. Iltaa oli ihana istua sen lukemattomissa ruokapaikoissa. Mekin kävimme yhdessä luonnonpuistossa mutta sitten vielä Similanin saarilla, Phuketissa ja James Bond saarella. Olimme matkalla kaksi viikkoa. Lähtöhetkellä kukaan meistä ei olisi halunnut palata kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme viime maaliskuussa Phuketissa ja silloin teimme venereissun ja kiersimme Phuketia. Nyt vain muutama kuukausi sen jälkeen vain olimme :) Nähtävää tuolla kyllä olisi.

      Poista
  3. Eikös Khao Lak ollut niitä pahiten tuhoutuneita, turistimestoista, tsunamin aikaan? Mutta kaipa se on jo rakennettu uudelleen eikä tsunamin jälkiä enää kaupungissa näe.
    Thaimaassa on tullut käytyä vaan Karon Beachillä Phuketissa - ei ollut kovin persoonallinen, mutta rantaelämään tietysti kelvollinen. Nyttemmin emme enää rantaelämää harrasta, joten nämä paikat eivät taida enää päätyä matkakohteiksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khao Lak oli nimenomaan niitä pahiten tsunamissa tuhoutuneita paikkoja. Tosi paljon sinne on rakennettu uudelleen, mutta oli siellä vielä myös rakentamatta.
      Me olimme maaliskuussa Karon Beachin naapuribiitsillä, mutta onneksi vaihdoimme rauhallisemmalle ja kauniimmalle Mai Khao Beachille Phuketissa. Minäkään en nimittäin pitänyt kovin noista Phuketin ruuhkaisemmista rannoista.

      Poista
  4. Hymm. Itse en kovin Khao Lakista viehättynyt. Ehkäpä mielessä oli edelleen tsunami, mutta jotenkin huono tunnelma oli itselläni koko ajan.

    Suuntasimme pois kaupungista yhden yön jälkeen. Jännä juttu sinänsä. Yleensä Thaimassa melkein mikä vaan rantakohde on OK minulle. Fengshui tuolla oli vaan väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me onneksi kävimme tsunamin muistomerkeillä vasta viimeisenä lomapäivänä ja jotenkin vasta sitten tajusin tsunamien kaameuden. Olisi voinut minullakin jäädä hieman paha maku paikasta. Nyt ehdin koko loman nauttia paikasta :)

      Poista
  5. Kiva lukea täältä juttuja kohteesta, jonne itsekin olemme menossa. Mistä muuten olet ostanut lapselle tuon kivan ja hyvin suojaavan hatun? Meillä on päähineet ja kengät lapsille vielä hankinnassa reissua varten. Vinkkejä? Sandaalit, perus crocsit, uimakengät vai mitkä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakohteita on aina ihanaa fiilistellä ennakkoon. Voi kun meilläkin olisi Thaimaan loma ihan nurkan takana :)
      Tilattiin tuo hattu matkamuksu.com -sivulta. Tuo on jo toinen samanlainen hattu. Ensimmäinen ehti olla vain neljällä reissulla mukana kunnes lapsi heitti sen rattaista ja hattu jäi sille tielleen. Joulukuun Thaimaan lomalle tilattiin sitten tuo sama hattu, sillä se on ollut kaikista hellehattukokeiluista ehdottomasti paras.
      Kengistä meillä on ollut käytännössä lenkkarit lennolle, tarrasandalit perus ulkoiluun ja kumipohjalliset uimatossut uima-altaalle ja rannalle. On toiminut ihan tosi hyvin.

      Poista
  6. Meille KhaoLak on SE MUST paikka Thaimaassa. Rauhallista ja kaunista, tarvittavat palvelut löytyvät. Meille siellä on 'fengshui' kohdillaan,rannoilla kulkiessa on sellainen kumma levollisuus ja rauha vaikka paikoitellen voi ihmisiä olla enemmänkin. Tsunamin jälkiä löytyy jos niitä osaa katsoa vaikka uudelleen rakennettuhan paikka pitkälti onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khao Lak oli minustakin tosi kiva paikka. Minä en niitä tsunamin jälkiä osannut katsoa, enkä huomioinut niitä oikeastaan ollenkaan, ennen kuin kävimme tsunamimuseoiden alueella ja sitten jotenkin ne kolahtivat vähän liikaakin. Mutta onneksi teimme sen vasta viimeisenä lomapäivänä, niin ei tullut liikaa ajateltua asiaa loman aikana.

      Poista
  7. Vaikka Thaimaassa oonkin yhteensä varmaan nelisen kuukautta vietellyt niin en ikinä oo Khao Lakiin lähtenyt.. Näyttää kivalta ja varmasti lomailuun sopiva kohde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaa on kyllä niin iso maa, että ei ihmekään, vaikkei neljässä kuukaudessa sitä ehdi koluta läpi - tai kiire varmasti tulisi, ja se ei varmaan Aasian reissuilla ole tarkoitus :)
      Tuo oli kyllä tosi kätevä kohde varsinkin viikon lomalle, kun suorilla lennoilla pääsimme niin lähelle lomakohdetta.

      Poista
  8. Mä en ole koskaan tykännyt paikoista, joissa on se yksi päätie ja palvelut sen varrella, oli se sitten suomalainen pitäjä tai ulkomainen kylä. Uskomattoman tylsää! Sellaisesta paikasta ei saa jotenkin otetta, eikä siellä voi kuljeskella ristiin rastiin kujia.
    Ranta näyttää tosi kivalta. Mutta mä kaipaan aidompiin paikkoihin, missä on vähemmän turisteja ja palveluita eli jonkun muun paikan Thaimaasta valitsisin jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin voinut kirjoittaa vielä muutama vuosi sitten ihan samanlaisen kommentin :) Pienen lapsen kanssa tämä oli täydellinen paikka :)

      Poista
  9. Rento, rauhallinen ja kaunis - hyvä että se toteutui! En osaa näitä Thaimaan paikkoja kyllä ollenkaan sijoittaa kartalle. Vieläkään en ole koko Thaimaassa käynyt kertaakaan, mutta kyllä se vielä pitää. On siinä jotain oltava, kun niin paljon kehuja kuulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ennen viime maaliskuun Thaimaan matkaamme täysi pimento Thaimaan kohdalla. En ollut koskaan suunnitellut matkaa sinne, ja luulin Phuketinkin olevan kaupunki, enkä tosiaan ajatellut isoa saarta. Kaipa se menee niin kaikkien paikkojen kanssa.
      Thaimaa on kyllä juuri niin hieno, kuin mitä sitä kehutaan!

      Poista
  10. Rentoutta, rauhallisuutta ja kauneutta - mitäpä sitä ihminen muuta lomastasi kaipaisi ��.

    VastaaPoista
  11. Vaikuttaa kyllä hyvältä lomakohteelta etenkin lapsen kanssa. :) Kauniita rantoja, hyvää ruokaa ja luonnonpuistoja, siinähän on jo avaimet täydelliseen lomaan. Mulla on kokemusta vain Phuketista 10 vuoden takaa, ja tuo ravintolakatu toi ne maisemat elävästi mieleen. Tykkäsin kyllä siitäkin niin paljon, että mieli tekisi lähteä koluamaan näitä rauhallisempiakin rantoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosi kiva kohde juuri perheen kesken, tai toki muutenkin, kun etsii rauhaisaa lomakohdetta. Kaikki hyvän loman elementit löytyivät tosiaankin!

      Poista
  12. Välillä kun on työkiireen stressaama, nämä rento, rauhallinen ja kaunis ovat kyllä ne maagiset taikasanat! Tälläkin hetkellä mietin, olisiko pitänyt valita jotain rentoa talvilomalle eikä seikkailua levadoilla…. mutta luulen, etä sentäs kaunista on luvassa.
    Thaimaassa en jostain syystä ole koskaan käynyt. Kai sillekin pitäiis antaa joskus mahdollisuus - vaikka juuri tällainen lähtö rentoon aurinkoon kesken kiireiden voisi olla aika kiva :).

    VastaaPoista
  13. Tuo voisi olla semmoinen paikka Thaimaassa, mihin voisin lähteä. Rauhallinen ranta ja ei bilehirmuja. Aika harvoinhan se katukuva Kaakkois-Aasiassa kovin sympaattinen onkaan, se kauneus löytyy usein enemmän rannoilta ja luonnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katukuva Aasiassa ei tosiaan ole useinkaan kovin kaunista. Kauneus löytyy ihan muualta :)

      Poista
  14. Täytyneepä muistaa jos lähdemme lasten kanssa matkaan, että Khao Lak on heille ihan sopiva kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khao Lak on todellakin hyvä kohde matkaan lasten kanssa :)

      Poista
  15. Khao Lak tuo kyllä pelkästään ikäviä muistoja mieleen. Tilanne saattaisi olla hyvinkin toinen, jos sinne menisi lomalle. Käsittämätön juttu oli koko tsunami, kun katselee näitä rauhallisia rantakuvia teidän lomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävät muistot on varmasti monella Khao Lakista.
      Ymmärrän niin hyvin, miten tsunamia ei ole osannut ajatellakaan, vaikka ranta onkin vetäytynyt niin kauas.

      Poista
  16. Aika ihanalta vaikuttaa. Yleensä suosin Aasiassa nykyisin muita maita kun Thaikkuja, mutta tä vaikuttaa kyllä kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaisi muut(kin) Aasian maat. Nyt ihan pienen lapsen kanssa Thaimaa on ollut niin superhelppo suorilla lennoilla. Lapsi ei tosin enää kauaa ole pieni, joten eiköhän mekin päästä pian muitakin Aasian maita koluamaan :)

      Poista
  17. Olin Cha-Amissa 2005 muistaakseni ja viihdyin kyllä. Silloin ajattelin, ettei ehkä varsinaisiin rantakohteisiin ole tarpeen tuolla maassa palata, mutta ei tuo huonolta näytä ;-) Rento meininki ja bilepaikkojen puuttuminen kuulostaa hyvältä mun makuun :) Tunnistan itsessäni myös tuon hahmottamisen kartalla, teen tuota samaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khao Lak oli kyllä kiva. Bilepaikkojen puuttuminen on kyllä iso plussa :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan