sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Luksusviikonloppu Tallinnassa

Lokakuun alussa meillä oli miehen kanssa niin hieno ja harvinainen tilanne, että saimme isovanhemmat meille lapsenvahdeiksi koko viikonlopun ajaksi. Itse hyppäsimme Tallink Supestarin kyytiin ja puksuttelimme Business-luokassa Tallinnaan (lue TallinkSiljan Business-luokasta aiemmasta postauksestani tästä linkistä).

Viikonlopun pääasiallinen tarkoitus oli nauttia. Nauttia kiireettömyydestä, hyvästä ruuasta ja cokctaileista. Halusimme tehdä niitä asioita, joita emme pienen lapsen kanssa voi tehdä. Niinpä tallustelimme kaupungilla, piipahdimme cocktailbaareissa (lue listani Tallinnan cocktailbaareista tästä linkistä), söimme pitkään ja hartaasti, maistelimme viinejä. Otimme rennosti.



Olen myös pitkään halunnut käydä Tallinnan Kansallisoopperassa. Puolitoistavuotiaan kanssa oopperasta ja baletista saa vain haaveilla, joten oli selvää, että tälle matkalle varaisimme liput - oli oopperan ohjelmassa mikä näytös tahansa. Ilokseni esityslistalla oli Joutsenlampi. Vaikka rakastankin oopperaa, on baletti sitäkin mieluisampi. Olimme molemmat täysin lumoutuneina esityksestä. Mieheni keskittyi nauttimaan sinfoniaorkesterin musiikista, minä taas ihastelin taidokasta ja niin sulavaa tanssia.

Liput meillä tosin meinasi jäädä saamatta. Vaikka emme olleet minkäänlaiseen sesonkiaikaan liikkeellä - kesäloma-aika oli jo kaukana takana, eikä syyslomatkaan vielä olleet alkaneet - oli näytös loppuunmyyty jo viikkoa ennen esitystä. Onneksemme saimme viimeiset paikat, kun tiedustelin paikkatilannetta Tallinnan Oopperalta sähköpostitse. Vaikka jäljellä oli koko salin kalleimmat permantopaikat, oli yhden lipun hinta silti vain 31 euroa.



Myös lauantain ravintolavarauksen kanssa olimme aivan liian myöhään liikkeellä. Aloin tehdä varausta vasta edellisenä keskiviikkona, jolloin useat ravintolat olivat jo täynnä. Saimme pöydän kollegani suosittelemasta Tai Boh -ravintolasta (senkin sähköpostitse varaamalla, vaikka nettisivujen varausjärjestelmä näytti täyttä). Ravintolaa voin hyvillä mielin suositella myös muille aasialaisesta ruuasta pitäville. Ruoka oli hyvää ja kaunista, ja paikan sisustus oli ihan mieletön. Ravintolan hintataso on myös todella edullinen. Otimme 50 euroa maksavan yllätysmenun. Oletimme maksavamme hinnan per pää, mutta iloiseksi yllätykseksi 50 euroa olikin hinta kahdelta.







Majoituimme vanhankaupungin laidalla olevaan neljän tähden Hotel L'Ermitageen. Hotellin parasta antia oli se, että saimme nukkua keskeytyksettä ja niin pitkään kuin unta vain riitti. Hotelli itsessään oli ihan perus neljän tähden hotelli. Sänky oli hyvä, tyyny oli hyvä, aamiainen oli hyvä, sijainti oli hyvä.



Kaiken kaikkiaan meillä oli ihana viikonloppu. Teki todella hyvää olla reissussa ilman lasta. Täytyy toivoa, että tämän voi ottaa tavaksi, ja saamme lapsenvahdit kylään toistekin.

Pysy matkassa mukana:

41 kommenttia:

  1. Kivan näköinen ruokapaikka! Me ollaan menossa kaksin maaliskuun puolessavälissä Tallinnaan. Nyt suunnitellaan tekemistä Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ravintola oli tosi kiva. Ajattelin kirjoittaa siitä kokonaan ihan oman postauksen. Nyt kun jäi puolet hyvistä kuvista omiin arkistoihin :)

      Poista
  2. Oi, ihana kun teillä oli noin rentuttava loma! Ooppera pitäisi kokeilla. Kiitos muistutuksesta, että on oltava ajoissa liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan hyödyntää Tallinnan ooppera tai baletti. Taso on hyvä ja hintataso edullinen :) Ja ennen kaikkea kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

      Poista
  3. Wau, teillä on ollut ihan täydellinen reissu! Laitoin ravintolan korvan taakse, kuvien perusteella vaikuttaa kivalta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihana reissu! Ravintola kannattaakin pistää korvan taakse, se oli tosi kiva :)

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen loma kahdestaan! Tekee tosiaan hyvää välillä käydä tuulettumassa ilman lasta. Sitten on ihana palata takaisin kotiin.

    Ja enpäs ole tajunnutkaan, että Tallinnassa voisi käydä oopperassa ja baletissa. Vieläpä kun hintakin on noin edullinen! Olen nyt monesta paikasta kuullut Tai Boh -ravintolan suositteluja, joten pakkohan se on pian päästä kokeilemaan itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnan puolesta Tallinnassa voisi käydä oopperassa vaikka ihan päiväseltään. Tai tulisi varmaan edullisemmaksikin käydä oopperassa ja hyvällä illallisella, vaikka laivamatkatkin ynnäisi summaan mukaan. Kaupan päällehän siitä tulee vielä ulkomaanmatkakin :)

      Poista
  5. Oih, Tallinnassa on aivan ihana käydä katsomassa balettia! Viimeeksi pähkinänsärkijä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Baletissa on ihana käydä missä vaan, mutta plussaahan on, että hintakin on huokea :)

      Poista
  6. Kannattaa tosiaan pitää ohjelmassa nuo kahdenkeskisetkin matkat. Me ollaan pyritty käymään kerran vuodessa jossain pitkällä viikonlopulla, ja kohteet on aina valittu sen mukaan, että niihin on kiva mennä ilman lapsia. Silloin esimerkiksi kierretään museoita ja käydään katsomassa niitä "pakollisia" nähtävyyksiä, joista lapset ei välitä. Tänä keväänä lähdetään Amsterdamiin, jossa minä en ole käynyt aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kohteet, joihin on kiva mennä ilman lapsia on juurikin teatterit ja baletit ja sitten nuo ihanat ravintolat ja viini- ja cocktailbaarit, joissa voi viettää rauhassa aikaa ilman lapsen aikatauluja :)

      Poista
  7. Tämähän tuli kuin tilauksesta! Olemme suunnitelleet peräti kahta reissua Tallinnaan. Toinen tulee olemaan tyttöjen reissu tässä keväällä ja myöhemmin kesällä lähdemme Henkan kanssa kahdestaan Tallinnaan viettämään vähän luksusaikaa ilman vauvaa. Tuon ravintolan laitan ainakin korvan taakse! Kiitos siis vinkistä, lisää vinkkejä Tallinnaan otetaan ilolla vastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kannattaa lukaisa myös aiempi postaus, jossa cocktailbaarisuositukset :)

      Poista
  8. Toi baletti on kyllä ollut pitkään mun suunnitelmissa Tallinnan-juttujen listalla. Täällä ei ole tullut käytyä, mutta tuolla puolella lahtea se olis puoli-ilmaista, niin voisi lähteä riippumatta siitä mitä esitetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt useammassakin eri paikassa baletissa, ja usein siinä tosiaan saa maksaa itsensä kipeäksi. On se kyllä sen arvoista, mutta mieluustihan sitä edullisemmalla menee katsomaan :)

      Poista
  9. Ihana luksusviikonloppu! Kyllä kelpaisi jos Köpiksenkin lähellä olisi Tallinnaa vastaava kohde, jonne pääsisi nopeasti, jossa olisi erinomaisia ravintoloita ja kulttuurielämyksiä, ja kaikki vielä olisi todella edullista! Tallinna on upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on kyllä hieno. Ja tosiaan, kun sinne pääsee Helsingistä niin tosi nopeaan. Hyppää vaan lauttaan ja on perillä tuossa tuokiossa.

      Poista
  10. Oih, teillähän oli oikein laatuaikaa yhdessä miehesi kanssa.
    Hotelli näytti oikein mukavalta, taidanpa ottaa sen seuraavan reissuni tukikohdaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hotelli oli kyllä ihan kelpo vaihtoehto. Ei tosin mitään superluksusta, mutta ihan perushotelli, missä ei mitään valittamista ole.

      Poista
  11. Varmasti on välillä mukavaa reissata ilman jälkikasvua ja nauttia asioista, joita ei muuten lomalla voisi tehdä :) Tuo Tai Boh kuulostaa herkulliselta ravintolalta. Pitää pistää nimi korvan taakse, Tallinnaan kun tulee aina uudestaan lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on kyllä pullollaan hyviä ravintoloita, kun vain löytää ne parhaat. Tuo oli ehdottomasti yksi niistä :)

      Poista
  12. Tallinna on kyllä ihan paras kohde pienelle rentoutumislomalle. :) Oliko muuten hyvä tuo hotelli, suosittelisitko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotellissa ei ole mitään valittamisen aihetta, mutta ei siitä tullut mitään wow-elämystäkään. Ihan kelpo perushotelli ja hintataso on siinä kovin kohtuullinen. Omista suunnitelmista tietysti riippuu, onko sijainti hyvä. Meillä se toimi hyvin.

      Poista
  13. Ihana Tallinna!Täytyypä katsastaa juttusi cocktail-baareista, itsekin kun menen toukokuussa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnan cocktailbaaritarjonta on kyllä hyvä. Kannattaa ehdottomasti kurkata se lista!

      Poista
  14. Olipa edulliset liput oopperaan ja samoin tuo yllätysmenu! Tuon vinkin laitankin talteen, sillä rakastan aasialaista ruokaa ja pidemmän kaavan kautta syömistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnan edullisuus Helsinkiin nähden on yksi Tallinnan parhaita puolia - ja varsinkin kun edullisella hinnalla saa laatua. Aasialainen ruoka ja pitkän kaavan mukaan syöminen on minustakin ihanaa :)

      Poista
  15. Jollekin juuri kommentoin, etten "tajua" hotelliviikonloppuja kotikaupungissa, tai lähes kotikaupungissa, mutta tietysti pienten lasten vanhemmille tuo on eri juttu kuin kahdestaan elävälle senioripariskunnalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D En minäkään tajuaisi, jollei olisi pientä lasta. Tosin Tallinnan ymmärrän vielä Suomeen nähden, kun se on niin paljon edullisempi kuin Suomi, ja tasokkaan viikonlopun saa Suomeen nähden pilkkahinnalla. Minä kun rakastan hyviä ravintoloita, ja voisin viettää (ja olen viettänytkin) viikonloppuja vain ja ainoastaan nauttien hyvästä ruuasta ja juomasta :)

      Poista
  16. Kuulostaa ihanalta rentoiluviikonlopulta. Kaunis tuo thairavintola, ja oot näemmä saanut aikamoisen valtaistuimen siellä. :D Pitää muistaa tuo paikka, jos joskus haluaa käydä Tallinnassa hienommin syömässä - ei ole nimittäin (kerrankin) paha hinta. Vaikka eipä siellä monissa muissakaan paikoissa taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo valtaistuin oli ihan mahtava :D
      Tallinnassa on ilmeisen monta hyvää ravintolaa, jossa hintataso on todella alhainen. Hyvä ruoka edulliseen hintaan on ihan parasta!

      Poista
  17. Kuulostaa aika ihanalta viikonlopulta! Ooppera ei itseä kiinnosta ihan jo siitä syystä, että joudun kuuntelemaan naapurin oopperalaulajaa harva se päivä. Balettiin sen sijaan lähtisin, mutta en usko, että saisin miestä raahattua mukaan. Tai Boh näyttää ja kuulostaa oikein hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihana viikonloppu! Voihan naapurin oopperalaulajaa :D Minä pidän kyllä molemmista, baletista ja oopperasta, ja onneksi mieheni myös, vaikka ihan eri kulmasta niistä nautimmekin.

      Poista
  18. Ihana kun Tallinnassa voi viettää luksusloman myös edullisesti. Vaikka siellä vähän nyt ovatkin hinnat nousseet, niin on se suomalaisen kukkarolle vielä oikein hyvänhintainen kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso on tosiaan vielä tosi paljon Suomea alhaisempi. Ja nousevathan ne hinnat Suomessakin tasaisesti - taitaa Tallinna pysyä perässä vielä pitkään.

      Poista
  19. Kävin puolison kanssa luksuslomailemassa Tallinnassa joulukuun alussa ja siihen se on kyllä sopiva kohde. Ravintoloiden hinta/laatu erinomainen ja paljon on tarjolla todella korkeatasoisia vaihtoehtoja. Hilton on upea ja oikeastaan tuli koko reissu puhuttua englantia joka paikassa eli tunsi olevansa kyllä ulkomailla. Yleisvinkkinä kannattaa todeta, että Tallinnaan kannattaa varata aina haluamansa ravintolat etukäteen. Jopa lounasaikaan tiettyihin ravintoloihin ei pääse ilman varausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomattiin tosiaan sama ravintoloiden ennakkovarausten kanssa. Ei ole asiaa ilman pöytävarausta, ja senkin kanssa täytyy olla todella hyvissä ajoin liikkeellä.

      Poista
  20. Tallinna on niin kiva! Pitäisi päästä sinne taas pian, vaikka täältä Lontoosta käsin se ei olekaan yhtä helppoa kuin Helsingistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnan yksi parhaita puolia on kyllä se, että sinne pääsee niin tosi kätevästi Helsingistä. Sentään joku kohde, mikä on lähellä Suomeakin :D

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!