keskiviikko 26. elokuuta 2015

M/s J.L. Runebergilla brunssille Porvooseen

Voi mikä pimeys! Kesä muuttui syksyksi yhdessä yössä. Onneksi sitä kesää kuitenkin saatiin viettää vaikka kuinka. Ja sunnuntaina. Silloin vasta kesä olikin. Ei ollut sellainen syksyisen lämmin, mitä elokuu pääosin oli, vaan oli oikeasti kuuma. Ihanaa!

Edellisenä päivänä suunnittelimme jonkinlaista retkeä, mutta emme oikein tienneet minne. Sunnuntaina aamulla päätimme hypätä m/s J.L. Runebergin kyytiin ja viettää päivä Porvoossa. En ollut ollut siellä sen jälkeen, kun poljimme ystäväni kanssa sinne muutama vuosi sitten.




Laivamatka Porvooseen on aika pitkä. Ensin ajattelin, että onkohan se vauvan kanssa vähän liian pitkä. Hän kun kaipaa viihdykettä jo aika lailla hereillä ollessaan. Matka sujui kuitenkin ihan leppoisasti. Ensin kaikki varasivat ulkopaikat, mutta kun laiva pääsi tuuleen, alkoi porukka etsiä sisäpaikkoja. Me onneksi löysimme yläkannelta yhdestä kabinetista yhden vapaan pöydän. Siellä oli riittävän hyvät näkymät ulos, ja oven ollessa auki, ilmakin oli raikasta. Ei siis matkapahoinvointeja tällä erää. Jotkut fiksut olivat varanneet yhden kabineteista koko matkan ajaksi. Täytynee itsekin harkita sitä vaihtoehtoa, jos joskus tulee lähdettyä Porvooseen isommalla kuin kolmen hengen porukalla.







Sunnuntaisin m/s J.L. Runeberg tarjoilee sunnuntaibrunssia, mutta arvelimme saavamme maista parempaa ruokaa. Mieheni sanoi laivalounaankin näyttäneen ihan hyvältä, mutta silti uskon, että saimme Porvoosta paremman brunssin.

Suositusten perusteella varasimme pöydän SicaPellen brunssille. Ensin hieman kauhistelimme 34 euron hintaa, mutta jo menua heidän nettisivuilta lukiessa ajattelimme brunssin olevan sen arvoinen.





Ja eipä tarvinnut miettiä hintaa enää sen jälkeen kun näki pelkät alkupalat. Voi mitä makuja. Jo näistä olisi saanut syötyä vatsan täyteen.



Mutta kannatti jättää tilaa myös pääruualle. Vaihtoehtoina oli kuhaa ja possua. En osannut valita kahdesta hyvästä vaihtoehdosta, joten valitsin saman kuin mieheni, ettei vain tule annoskateutta. Söimme siis possua.



Jälkkäri sen sijaan ei ollut minun makuuni. Se oli kyllä kaunis rommikakku, mutta minä en pidä kosteista leivoksista. Jos rommissa uittaminen olisi jätetty välistä, olisin minäkin kakusta varmasti pitänyt. Hyvin näytti uppoavan pöydän toiselle puolelle minunkin kakkuni.



Ja se Porvoo. Se on aina yhtä kaunis. Tosin ei kovin käytännöllinen lastenvaunujen kanssa. Tulimme vanhankaupungin läpi brunssille, mutta pois kiersimme mukulakivikadut kaukaa.







sunnuntai 23. elokuuta 2015

Italian rannikkokaupunki Pescara

Kesän Italianlomallamme Tortoretossa meillä oli vuokra-autot käytössämme koko viikon. Hyvä niin. Pääsimme hyvin kiertelemään ympäristöä vähän pidemmällekin. Yhtenä päivänä pohdimme vuoristoa tai rannikkoa. Päädyimme rannikkoon ja Pescaran kaupunkiin. Ajomatkaa oli noin tunnin verran motaria pitkin, joskin sinne päin ajelimme rantakatua, jotta lapset saivat päivän kuumimpaan aikaan nukuttua ilmastoiduissa autoissa hieman pidempään.

Ensin olimme sopineet tapaamispaikaksi kaupungin keskustasta Cattedrale di San Cetteon. Ajattelimme siinä lähistöllä olevan edes jonkun kahvilan, jonne voisimme kokoontua jäätelöille. Kun ajoimme katedraalin ohi, emme pysähtyneet. Emme oikeastaan voineet pysähtyä. Parkkipaikkoja ei ollut, eikä oikeastaan mitään pystähtymisen arvoista. Onneksi olimme sopineet varatapaamispaikan - rannalta Porto Turisticon. Kuulosti turisteille sopivalta, ja Googlen kartassa sen kohdalla oli myös kameran kuva. Jotain kuvaamisen arvoista selkeästi.

Porto Turistico olikin kuvaamisen arvoinen, mutta koska se oli valtavan korkealle kipuava, joen ylittävä pyörätie, en lähtenyt sitä jalkaisin kuvaamaan +36 helteessä. Ei se niin hieno ollut :)

Rannalla saimme autot hyvin parkkiin ja menimme rannalle. Useista vierekkäisistä rantaravintoloista valitsimme Beach Village Lido Azzurron. Paikat ovat kenties vielä kymmenen vuotta sitten olleet hienoja. Nyt jo sen näköisiä, että pieni upgreidaus olisi paikallaan.



Ilmeisesti Italiassa (tai ainakin tuolla itärannikon rantakohteissa) on sellainen tapa, että rantatuolit varataan koko lomailun ajaksi. Vaikka näytti tyhjältä, oli jokainen tuoli varattu.



Tosin kun käveli rantaan asti, oli ihmisiä jo paljon enemmän. Siinä kuumuudessa useimmat viihtyivät paremmin vedessä kuin tuolillaan maaten.








Lasten leikkipaikkakin oli rauhallinen. Aika sinnikäs tyttö, joka oli pomppimassa mustalla trampoliinilla. Huhhuh.


Me majottauduimme rantabaarin varjoisalle pöytäryhmälle. Lyhyehkölle vierailullemme ilmainen oleilupaikka oli oikeastaan parempikin vaihtoehto, kuin rantatuolit.



Yksi matkaseurueestamme oli sitä mieltä, että Pescaran vierailu oli täysin turha. Itse en kaupunkia voi tällä kokemuksella suositella. Samanlaisia rantoja on koko rannikko ainakin Tortoreto Lidoon asti täynnä. Pienemmät kaupungit ja kylät ovat Italiassa mieluisampia. Ne kaupunginosat, joista itse ajoimme, olivat kovin tylsänoloista kaupunkimaisemaa. Ei mitään nähtävää. Turhaksi en päiväretkeä kuitenkaan sanoisi. Emmehän tienneet minne olimme menossa. Nyt tiedän, ettei siellä ollut mitään ihmeellistä :)

tiistai 18. elokuuta 2015

Hyvästi, rakas matkalaukkuni, kuolit julmalla tavalla

Eilen pääsi itku, pääsi toinen itku. Tuli kirosana, tuli toinen kirosana ja ainakin vielä kolmas kirosana. Ja taas itku. Jo vuosia minua palvellut, maailman paras, kaikille taivaisiin kehumani, rakas matkalaukku oli revitty riekaleiksi, tarkoituksella ja tahalleen. Raiskattu ja tapettu.

Aloitanpa alusta.

Palasimme Italian reissusta, ja harmikseni matkalaukkuni vetokahva oli repeytynyt Finnairin lennolla. No, näitä sattuu. Tein vahinkoilmoituksen ja mieheni vei laukun Stockan laukkuosastolle, josta kerrottiin, että hyvin todennäköisesti laukun pystyy korjaamaan. He lähettäisivät laukun korjausarviointiin kätevästi Lauttasaareen Asoma Oy:lle, josta sitten soitettaisiin, mikä on laukun kohtalo.



Tässä vaiheessa täytyy vielä painottaa, että kyseessä ei ollut mikä tahansa matkalaukku, vaan minua jo muutaman vuoden tunnollisesti palvellut, uskollinen matkakumppani, Haglöfs Convoy. Sillä oli tukevat, isot pyörät, jotka rullasivat niin loskassa kuin pahimmallakin soratiellä. Jopa loskaisella soratiellä. Teleskooppinen vetokahva toimi kuin unelma. Vaikka laukku oli pehmeä, oli se silti jämäkkärakenteinen ja erinomaista paksua kangasta. Vetoketjukin vaikutti siltä, että se ei tule koskaan hajoamaan. Olihan laukku nähnyt jo useita kymmeniä lentomatkoja, ja oli edelleen uuden veroinen, viimeisintä pientä kahvan iskua lukuunottamatta. Kaikkein parasta laukussa oli se, että se oli yhtä aikaa sekä 40 litran että 80 litran laukku. Sama laukku toimi kätevänä viikonloppulaukkuna, ja toisen puolen täyttämällä siitä kasvoi kolmen hengen viikon lomamatkan laukku. Tai kuten usein, on laukussa menomatkalla niin paljon tavaraaa, että se on kokonaan täytetty, mutta paluumatkalla tavarat mahtuvatkin jo toiselle puolelle, ja laukun voi sujauttaa vaikka junassa matkatavarahyllylle. Kätevää. Niin kätevää, etten ymmärrä, miksei kukaan muu valmista tällaisia laukkuja, jotka ovat kaikin puolin niin täydellisiä. Ei enää edes Haglöfs.

Juurikin laukun täydellisyyden vuoksi olin ihmeissäni Asoma Oy:n puhelusta. Heiltä soitettiin, että laukkua ei voi korjata. Ei siinä mitään, korjaisin sen itse liimalla ja teipillä. Pieni kauneusvirhe ei laukun menoa haittaisi. Kun sanoin, ettei se haittaa ja että otan laukun silti takaisin, minulle todettiin, että Finnairin politiikka on sellainen, että laukku on nyt heidän omaisuutta, ja saisin korvaavan laukun tilalle. Mutta kun näitä laukkuja ei enää valmisteta! Kerroin useaan otteeseen, että en anna laukkuani heille, enkä kenellekään muullekaan. Haluan laukkuni takaisin, en korvaavaa laukkua. Puhelu ei edennyt, joten sovimme, että menen hakemaan laukkuni heiltä.

Tässä vaiheessa pääsi se itku ja ne kirosanat. Asoma Oy:llä eteeni tuotiin riekaleiksi revitty laukku. Rakas laukkuni. Ensin huomasin, ettei pyöriä enää ollut, ajattelin, että laittakoot takaisin. Sen jälkeen huomasin leikellyt ja revityt kantokahvat. Mitä ihmettä! Mitä laukulleni on tehty? Pistetty kuulemma varaosiksi, kun näitä varaosia on niin hankala saada. MITÄ?? Tiedän todellakin laukun olevan harvinainen, sen takia sen halusinkin takaisin, en varaosina, vaan laukkuna. Kokonaisena laukkuna! Minulle kerrottiin ylimieliseen sävyyn, että laukkuni ei ole edes kahdensadan euron arvoinen, sen kun otan rahan Finnairilta. Ei minua raha kiinnosta, vaan laukku. Tätä laukkua en saa mistään samanlaista. Käsittämätöntä mutta totta: Laukkuni oli tuhottu!



Seuraava ylimielinen kommentti oli, että sehän on vain laukku. Ei, se ei ole vain laukku. Kuka kehtaa sanoa intohimokseen reissaavalle matkalaukun olevan vain laukku? Tällä kertaa he eivät syyttäneet Finnairia ja heidän politiikkaansa, vaan syyt sai niskoilleen Stockmann. He olivat kuulemma lähettäneet laukun varaosiksi, ei korjausarviointiin. Noh, soitin Stockalle. Kuten arvelin, ei se tarina ihan niin mennyt. Puhelimessa oli sama nainen kuka oli ottanut laukun vastaan. Hän vielä tarkisti tiedot, eikä laukku ole mennyt Asomalle varaosiksi. Joskus näinkin he tekevät, mutta ei tällä kertaa.

Näiden perättömien syytösten jälkeen en voi muuta kuin pohtia, oliko tämä puhdasta bisnestä. Asoma Oy ajatteli saavansa tästä sekä harvinaiset varaosat että myytyä laukun Finnairille. Kieroa. Varmaan moni onkin tyytyväinen uuteen laukkuun. Ne, jotka eivät ole löytäneet juuri sitä oikeaa, koko elämän kestävää matkakumppania.

Ajattelin, että hengähdän illan vauvatapaamisessa ja vitutukseni laantuu. Ei laantunut. Voi itkujen itku. Vielä yölläkin imettäessä laukku palasi mieleeni, enkä tietenkään saanut enää unta. Valoa kuitenkin alkoi pilkottaa tunnelin päässä.

Ihana mieheni ja ihana Stockmann
Olin sopinut Asoma Oy:llä meneväni tänään katsomaan heidän minulle kovaavaksi laukuksi tarjoamaansa Burtonia. Kestävät rullalaudan pyörät ja kaikki. Sorry, Burton, mutta en ole nähnyt rullalautailijaa, joka rullalautailisi soratiellä tai loskassa. Mitä ihmettä oikein ajattelette? Ei ole Haglöfsin voittanutta. Ei rakkaan matkalaukkuni voittanutta, ei lähellekään.

Kuin ihmeen kaupalla minun ei tarvinnut palata Asoma Oy:lle. Mieheni löysi Haglöfs Convoyn jostain saksalaisesta nettikaupasta. Huoh. Ihana mieheni! Stockmannille soittaessani halusin siis tiedustella, mistä lähden laukkuun rahoja anomaan. Josko olisikin ollut heidän mokansa tuhota laukkuni. Ja kuten Stockmannille on tyypillistä, he korjasivat tilanteen, vaikka muut mokailivat. Ihana, ystävällinen asiakaspalvelija teki korvaushakemuksen, ja rahat laukusta postikuluineen ovat tililläni kolmen viikon sisällä.

Rakas laukku. Saat sittenkin jatkajan. Nyt vaan toivotaan, että yksilö on yhtä kestävä kuin sinä olit. Asoma Oy:lle en sinua päästä. Sen lupaan.

Finnair ja Stockmann: suosittelen valikoimaan yhteistyökumppanit hieman paremmin. Tällaisissa voi mennä teidänkin maine. Stocka pelasti tällä kertaa teidät molemmat.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Rantalomalla Italiassa @ Tortoreto Lido

Tässä Italian lomamme kotiranta: Tortoreto Lido.



Ennen rantahiekkaa pitkä palmujen ja ihanien kukkivien puiden reunustama kävely- ja pyörätie. Sitä jatkui useampia kilometrejä. Paikkakunta vain vaihtui välillä. Rannalla oli asianmukaisesti hotelleja, ravintoloita ja rantahärpäkettä myyviä pikkukauppoja. En itseasiassa ole ihan täysin varma olimmeko Tortoreto Lidon vai Alba Adriatican puolella. Eri paikkakuntien välillä ei ollut mitään rajaa tai hiljaisempaa aluetta.

Rannalla ei ollut kovin suurta ruuhkaa ensimmäisinä rantapäivinämme. Tuurilla siis valitsimme rannan useista eri ravintoloista (jotka siis myös vuokrasivat rantatuoleja) kaikkein surkeimman. Kun kaikki paikat näyttivät hiljaisilta, oli vaikea ajatella, mikä on suosittu. En ole eläessäni syönyt niin surkeaa hampurilaista. Saarioinenkin tekee parempia. Ihan totta!


Ranta ja rantatuolit olivat silti ihan yhtä hyvät kuin muuallakin. Ihan hirveän pahasti ei siis mennyt pieleen. Täytyy kai sitä kerran lomassa erehtyä ravintolavalinnan suhteen :)



Vahingosta viistastuneena valitsimme seuraavana päivänä rantaravintolan, jolla oli ruokalista. Lounaan saanti meinasi tosin olla hankalaa. Kielimuuri. Kysyin, moneltako keittiö aukeaa, sain vastaukseksi paljonko kello nyt on. Seuraava tarjoilija kertoi samaan kysymykseen vastaukseksi, mitä kaikkea listalta löytyy. Alue on selkeästi paikallisten lomailijoiden suosiossa, eikä ulkomaalaisia turisteja juuri meidän lisäksi näkynyt. Pääsimme yhteisymmärrykseen, ja ravintolan keittiön auettua saimme erinomaisen lounaan.



Viikon loppupuolella meille selvisi miksi ranta oli aina niin tyhjä. Olimme aina niin hitaita aamutoimissamme, että pääsimme rannalle vasta lähempänä puoltapäivää. Eli silloin, kun kaikki muut olivat jo vetäytyneet sisätiloihin. Kun vihdoin saavuimme rannalle hyvissä ajoin aamupäivästä, oli rannalla täysi tohina päällä. Oli vesijumppia rantavedessä, tuolit täynnä auringonpalvojia, lapsia tekemässä hiekkakakkuja. Ja kyllä, aika paljon miellyttävämpi olla rannalla, vaikkakin asteita oli jo yli kolmekymmentä. Ei kuitenkaan vielä lähelle neljääkymmentä.





Lapsiystävällisessä maassa kun olimme, löytyi joka rantaravintolasta tietenkin lasten leikkipaikka.



Joskin meidän Islan leikit olivat toistaiseksi vielä rattaissa.



keskiviikko 12. elokuuta 2015

800-luvun vanhakaupunki Ascoli Piceno

Italian matkallamme teimme päiväretken Marchen maakuntaan ja siellä Ascoli Picenon vanhaankaupunkiin. Yhdellä matkaseurueestamme oli etukäteen kolme toivomusta matkalle: käydä Ascoli Picenossa, syödä jäätelöä ja juoda vähän viiniä. Muilla ei ollut odotuksia matkalle, joten tällä suunnitelmalla menimme.

Lähdimme matkaan lounaan jälkeen, päivän kuumimpaan aikaan. Saimme siis miellyttävästi olla ilmastoiduissa autoissa viettämässä siestaa. Kuuma oli perille päästyämmekin, ja suurin osa kaupoista ja ravintoloista vielä kiinni. Kupunki oli hyvin tyhjä. Ilmeisesti kaikki olivat tietoisia, että kaupat ja ravintolat aukeaisivat vasta puoli viideltä. Myös Ascoli Picenoon meillä oli kolme suunnitelmaa. Tehdä kaupunkikierros junalla, syödä jäätelöä ja käydä kirkossa. Ravintoloiden ollessa kiinni, oli helppo valita kumman teemme ensin, turistijuna-ajelun vai jäätelöt.




Yksi turistiperhe oli hyvin tyytyväinen valintaamme lähteä saman tien kierrokselle turistijunalla. Muita ei ollut lähdössä, ja minimimäärä junan lähtemiselle oli kuusi henkeä. Varjoisa juna olikin erinomainen valinta ihan kaikille. Myös Isla nautti matkasta junan penkillä.




Kierros kesti puoli tuntia ja kiersi koko kaupungin. Selostus oli sekä englannin- että italiankielellä. Joskin itseltäni meni kaikki huomio kaupungin katseluun ja yrityksiin ottaa kuvia. Jälkimmäinen epäonnistui kierroksen kapeilla kujilla. Sellaisista kuvien ottaminen pysähdyksissäkin on vaikeaa. Ei ne kujat ja kirkot kuvissa kuitenkaan näytä yhtä hienoilta.



Harmi, että selostus meni melkein kokonaan ohi. Ajattelin, että pystyn myös jälkikäteen googlettamaan, mikä tämä keskiaikainen kaupunki oikein on. Sen verran sain selville, että Ascoli Piceno on rakennettu 800-luvulla, ja on ilmeisesti yksi parhaiten säilyneitä näin vanhoja kaupunkeja. Siihen yleinen tieto näin kärsimättömälle googlettajalle jäikin.

Kaupunki on niin pieni, että sen kiertäisi helposti myös kävellen. Mutta +36 astetta ja lapset mukana liputtivat ehdottomasti turistijunalle. Kuuden euron lippukaan ei niin kovin suuri panostus ollut. Rattaatkin sai jättää kätevästi lipunmyyjille vahdittavaksi kierroksen ajaksi. Autolla Ascoli Picenon keskustaan ei siis pääse.

Turistijunan jälkeen oli vuorossa ne jäätelöt. Kunnian siihen sai Ansietta Meletti -niminen ravintola. Sen valikoimme lähinnä sen takia, että se tuli ensimmäisenä vastaan, ja ravintolassa oli sisällä ilmastointi. Ravintola sijaitsi kätevästi Piazza del Popolon reunalla, jonka sanotaan olevan Italian kaunein aukio.





Illaksi aukiolla oli rakenteilla Leijonakuningas-musikaali. Harmi, kun niin myöhään, että me emme siihen pystyneet jäämään. Toisaalta kuulosuojaimiakaan meillä ei ollut mukana. Isla rattaineen täytyi viedä pikapikaa pois aukiolta kun harjoitukset alkoivat. Siinä raikasi koko kaupunki.

Viileään ja harjoitusmelulta pakoon menimme käymään St. Francescon kirkossa. Näin kolmaskin kohta listalta oli suoritettu. (Jos nyt lomaa voi ylipäätään sanoa suorittavansa, heh)



Autoille päin palatessamme pääsimme vielä näkemään juuri vihityn morsiusparin astelevan ulos yhdestä Ascoli Picenon lukuisista kirkoista. Viime kesänä saimme itse poseerata turisteille, kun meidät vihittiin Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Nyt oli muiden vuoro päästä meidän kameroiden ikuistamiksi. Samalla selvisi myös, miksi kuuden turistijuna oli buukattu täyteen. Koko hääseurue lähti junalla ilmeisestikin kohti juhlapaikkaa.





sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mitä ihmettä vauvalle mukaan hellematkalle?

Vauvan pukeminen on todella haastavaa. Tai ei siinä itse pukemisessa mitään haastetta ole, mutta kuka tietää minkälaisissa vaatteissa vauvalla ei ole liian kuuma eikä kylmä? Tässä ihanassa Suomen kesässä ei aina itsekään tiedä. Näyttää kesältä, mutta ulos astuessa kesä on kaukana todellisuudesta. Islalla on ollutkin tasaisesti läpi kesän päällä pitkähihainen body ja housut. Joskus bodyn päällä ohut mekko. Näiden lisäksi ainakin vielä kesäkuussa ulkoilupuku. Ja kun paketin on sujauttanut vaunuihin makuupussiin, niin kyllä on ollut kesäisen lämmintä. Ei liian kylmä eikä liian kuuma.

Entä mitä vauvalle helteeseen?
Ennen Italian matkaamme Tortoreton lämpötilat näyttivät tasaisesti +36 astetta ja aurinkoa. Minähän vastuullisena vanhempana ajattelin, että pitkähihainen body olisi Islalle hyväksi, niin ei pala auringossa. Matkalaukkuamme purkaessa totesin joka ikisen pitkähihaisen bodyn olevan edelleen nätisti viikattuna laukun pohjalle. Yhtä ainoaa niistä ei yksinkertaisesti voinut käyttää. Jos ei itse pystynyt lähes neljänkympin helteessä pitämään mitään hihallista päällä, niin miten vauva pystyisi?

Ensimmäisenä rantapäivänä puimme Islalle päälle uv-paidan, mutta totesimme, ettei hän aurinkoa pääse näkemään edes rannalla. Tältä osin ainakin matkarattaat oli onnistunut valinta, jos sitten pitkähihainen uv-paita ei päässyt enää tämän jälkeen käyttöön.



Isla makoili vaunuissa ja vaunut olivat varjossa. Päällä Islalla oli joko lyhythihainen body tai hihaton helleasu. Nekin vain siksi, että Islaa oli mukavampi nostella ja pitää sylissä, kun ei ollut hikinen ja nihkeä iho hikistä ja nihkeää ihoa vasten. Edes ne mukavan viileät pitkähihaiset mekot eivät päässeet käyttöön. Liian kuuma. Tulipahan kuitenkin helleasutkin käyttöön edes yhden viikon ajan. Seuraavan helteen osuessa kohdalle ne helleasut ovat jo meidän neidille liian pieniä.



Yöpukujakin oli mukana, mutta nekin siellä laukunpohjalla koskemattomina. Aamuyöstä lämpötilan laskettua alle kolmenkympin, levitin lakanan Islan päälle. Muuta vaatetusta ei yöllä tarvittu.  



Helteisen vauvamatkan pelastus
Vaatteita ei siis tarvittu. Ei uv- eikä muitakaan vaatteita. Tarpeet oli aivan jotain muuta. Kukapa olisi uskonut, että 1,99 euroa maksava vaaleanpunainen muovihärpäke oli matkamme tarpeellisin esine? En minä ainakaan. Puoliksi huumorilla, mutta kuitenkin toisen puolen tosissani ostin Clas Ohlsonilta käsituulettimen. Kyllä, kauniin vaaleanpunaisen. Tuulettimen kahvaosassa on vieläpä vesisäiliö, eli tuulettimesta saa myös viilentävää vesisumua. Ei näytä kovin tehokkaalta.



Mutta se oli tehokas! Tästä turhakkeen näköisestä tuulettimesta oli meille aivan äärimmäisen paljon apua. Niin Islan viilentämiseen kuin itsemmekin. Myös toisen perheen tytär saatiin nukahtamaan tällä tuulettimella. Luulen, että he olivat minuakin epäluuloisempia tätä muovikapistusta kohtaan. Kerrankin edullinen ja turhannäköinen ostos kannatti.



Yritimme paikan päällä etsiä myös ihan oikeaa pöytätuuletinta kaupasta. Uskokaa tai älkää, niitä ei Italiassa myyty!