perjantai 27. helmikuuta 2015

Viimeisellä lennolla

Tänään lensin viimeistä kertaa. En viimeistä kertaa ikinä, mutta viimeistä kertaa tämän raskausvatsan kanssa. Lento oli onneksi vain pieni pyrähdys Oulusta Helsinkiin. Tunnin koneessa istuminen ei tuntunut huonolta lainkaan.

Finnair tosin vaati jo raskaustodistuksen lääkäriltä lentämistä varten. Koska raskaus on edennyt normaalisti, eikä mitään merkkejä ennenaikaisesta synnytyksestä ole, sain hyväksynnän lentämiselle niin lääkäriltä kuin Finnairiltakin. Eilen tosin sain jo sellaisen potkun vatsasta käsin, että päätin olla lähtemättä Ouluun saakka enää ennen synnytystä. Alkaa olla jo vauvan voimat kohdillaan. Hyvä tosin hänen on rehvastella, kun on saanut vesijumpata yötä päivää jo kuukausien ajan.

Matka meni siis hyvin ja lennot menivät hyvin. Mutta matkan päätös. Se oli ihan parasta!

Upea Helsinki-Vantaa
Vielä joulun tienoilla Helsinki-Vantaa remppasi 2B-matkalaukkuhihnatilaa. Tila oli ankea, wc:t eivät olleet käytössä. Plaah.

Mutta nyt. Wau, mikä piristys matkan päätteeksi!







Hauki oli minun suosikkini. Yhdessä vitriinissä oli myös majava, jota pieni tyttö ihasteli marsuna, hih :) Taisi kaikkien päivät piristyä näistä taideteoksista ihan yhtä paljon kuin minunkin.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Minttu-kaakaot mukaan ja menoksi

Jippii! Taas on se aika vuodesta, kun auton nokka lähtee kohti Loppea hyvien ystävien luo mökkeilemään.

Pakattuna on makuupussit ja Minttu-kaakao-tarvikkeet. Eikös niillä yhden viikonlopun selviä? :)


tiistai 17. helmikuuta 2015

Paras aika babymoonille

Onneksi raskaus ei tarkoita matkustuskieltoa. Se vain hiukan rajoittaa sitä. Tylsää tietenkin sekin, mutta voin kertoa, että ensimmäisten pahaolokuukausien aikana ei kiinnosta, onko matkoja tulossa vai ei. Myös viimeisen kolmanneksen koittaessa useamman tunnin lentomatka ei kuulosta houkuttelevalta. Ei, vaikka mitä olisi matkan toisessa päässä odottamassa.

Milloin sitten on paras aika matkustaa?



Raskauden ensimmäinen kolmannes
Ensimmäiset kolme kuukautta raskaudesta on niitä "riskikuukausia". Silloin ei ainakaan ensimmäisen raskauden aikana huvita kovin eksoottisiin kohteisiin matkata. Silloin vasta mietitään: ollako vaiko eikö olla? Alkiosta on vasta tulossa sikiö. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Päiviä lasketaan, että se 12 viikkoa tulisi täyteen. Jotta ensimmäinen virstanpylväs olisi saavutettu.

Mutta vaikka ei jännittäisikään tulevan lapsen kehitys (kovin turvassahan alkio masun pohjassa vielä on), niin se paha olo. Se vie kaiken matkaenergian. Itse en oksentanut, mutta illat menivät seinää tuijottaessa. Jos minä en saa edes matkaa varattua, niin pahan olon on oltava ylitsepääsemätön. Ja niin se oli. Toki jokaisen raskaus on yksilöllinen, ja ilmeisesti jokainen raskaus myös. Ei ilmeisesti voi tuudittautua sillä, että ei minulla aikaisemmissakaan raskauksissa ollut paha olo. Minäkin itseasiassa luulin, että ei kai minulle paha olo tulekaan, kun sitä ei alkanut kuulua. Mutta sieltä se tuli. Ryminällä. Onnekas toki olin, kun se loppui ensimmäisen kolmanneksen myötä. Olen niitäkin tapauksia kuullut, kun paha olo loppuu kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Huh.

Käytiin me Tukholmassa minun pahaolokautenani. Ei se ihan maailman kamalinta ollut, mutta olisin minä matkasta enemmän nauttinut jos pahaa oloa ei olisi ollut. Tämä olisi ollut siis paljon parempi aika, kuin taas viimeinen kolmannes. Jos matka jonnekin pidemmälle olisi ollut varattuna, olisin ehdottomasti lähtenyt matkaan.

Raskauden toinen kolmannes - tämä on se paras matkustusaika!
Tämä on se hetki, kun kannattaa matkustaa jos raskauden aikana niin aikoo tehdä. Olo on mitä parhain. Ainakin minulla. Ja niin ilmeisesti yleisimmin. Vatsa ei ole vielä tiellä, eikä muutkaan loppuraskauden vaivat ole vielä häiritsemässä. Pidempi lentomatkakaan ei ollut sen pahempi kuin normaalitilassa. Olen myös lukenut ohjeistuksista, jotka kertovat että viikkojen 18 ja 24 välillä olisi turvallisin aika matkustaa.

Itse matkalla jaksoin olla, tehdä ja nauttia. Toki eniten olin ja nautin, vähiten tein. Mutta pienet valvomiset eivät haitanneet, eikä heti yhdeksältä tarvinnut olla menossa nukkumaan (joskin pitkän päivän jälkeen usein olimme:).

Olen toki kuullut, että jotkut alkavat käyttää selän väsymisen vuoksi tukivyötä jo hyvin varhaisessa vaiheessa raskautta. Mutta tätäkin voi ennakoida ja aloittaa selkä- ym. tukilihasten vahvistaminen hyvissä ajoin. Ja voihan sen tukivyön pukea myös lentokoneeseen, ja nousta jumppaamaan ja venyttelemään entistä tiheämmin.



Raskauden viimeinen kolmannes
Tämä minulla vasta jokunen viikko sitten alkoi. Ja sen huomaa. Olen turvonnut kuin pieni porsas. Sormuksia en edes haaveile saavani sormiini. Aamulla niin kasvot, kädet kuin jalat on huuhdeltava jääkylmällä vedellä - heti sen jälkeen kun olen saanut verryteltyä sormeni siihen kuntoon, että ne suoristuvat ja taipuvat sen verran että saan hanan auki. Nukkuminen on tylsää, kun siihen on vain kaksi asentoa, ja molemmissa lonkat puutuvat. Joskin voisin nukkua joka yö 10 tuntia ja vielä parin tunnin päikkärit päälle. Käveleminenkin on niin hidasta, että itseäkin häiritsee.

Ei sillä, että kokisin raskauden kamalana asiana. Olenhan päässyt vielä hiihtämään, uimaan, lihaskuntojumppiin. Mieli on virkeä, ja jos liian kauan makoilen sohvalla, niin tylsäähän siitä tulee. Tekemistä on keksittävä. Niin, no, vähäksi aikaa, ennen kuin tekee taas mieli käydä hetkeksi makuuasentoon. Mutta vaivat ovat mitä ovat, eikä mieli halaja pitkälle ja lämpimään. Lähempänä on mukavampaa.

En siis kovin mieluusti paria tuntia pidemmälle lentomatkalle lähtisi. Turpoan lennoilla jo ilman raskauttakin. Entä nyt kun olen jo valmiiksi kuin vesi-ilmapallo? Lisäksi ylimääräiset valvomiset pistävät pään sekaisin pariksi päiväksi, ja supersuuri unentarve veisi matka-ajasta puolet.

Vaikka katson mitä upeimpia aurinkoisia rantakuvia, ei kunnon matkakuume herää. Toki haaveilen jo raskauden jälkeisistä matkoista. Nyt ei kuitenkaan ole pitkien matkojen aika. Nautin tästä hetkestä, täällä Koto-Suomessa :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän matkasuunnittelua

Ystävänpäivä ystävien seurassa. Mikä sen parempaa? No se tietenkin, että samalla suunnitellaan yhteistä matkaa!

Jo jokusen vuoden olemme pallotelleet ideaa, että vuokraisimme ystävien kesken talon jostain päin Eurooppaa. Aiemmin olemme vain pureskelleet ideaa, mutta nyt olemme lähempänä toteutusta kuin koskaan. Koossa meitä on kolme perhettä, kuusi aikuista ja neljä lasta. Jopa ajankohta on suunnilleen kohdillaan. Enää puuttuu lennot ja talo. Kuulostaa helpolta, eikö? No ei ole.

Ensin katsoimme Italiaa, sitten Espanjaa, sitten Portugalia, sitten taas Italiaa. Välillä poikkesin jo Sveitsinkin puolelle, ja taas palasin rannikkomaihin. Äh, miten matkasuunnittelusta tuli näin vaikeaa?

Lentokentistä matkaamme rajaa se, että haluamme ehdottomasti suorat lennot järkeviin kellonaikoihin. Emmekä tietenkään halua maksaa Euroopan lennoista maltaita. Majoitus saisi olla mukavan miellyttävä, mutta ei mitään ökyilyä. Palvelutkin saisi olla lähellä. Ja vieläpä kohtuullisen ajomatkan päässä lentokentästä (joita on kuitenkin useampia vaihtehtoja). Ei kriteerit ihan pilviä hipoa, mutta siltikään "sitä oikeaa" ei ole vielä osunut kohdalle. Ei edes sellaista, mistä voisi laittaa ehdotuksen muulle porukalle.

Tuskaa.

Niin tuskaa, että täytyy jakaa se kaikkien teidän kesken. Jaettu tuska on pienempi tuska ;) Kenties tämän purkauksen voimin saan vietyä etsintöjä eteenpäin.

Sillä välin otetaan vinkkejä vastaan. Oletko ollut jossain täydellisessä majoituksessa Etelä-Euroopassa? Jos olet, niin kerro ihmeessä lisää!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Maailman kauneimmilla rannoilla @Seychellit

Seychellit on pullollaan kauniita rantoja. Muutama niistä on päässyt useammallekin maailman kauneimpien rantojen listalle, vuosi toisensa jälkeen. Enkä ihmettele yhtään. Rantojen pyöreälinjaiset kalliot, hohtava rantahiekka, merta kohden kaartuvat palmut ja turkoosi vesi. Ei ole todellakaan ihme, ettei tämän kauniimpaa maailmasta löydy.

Minua kiehtoi eniten juurikin ne Seychellien rannoille tyypilliset kalliot. Ne lumosivat täysin.


Tätä saarta (Felicite) ja sen kallioita olisin voinut jäädä tuijottamaan ikuisiksi ajoiksi.


Mutta kuka ihme päättää, mikä rannoista on kauniimpi kuin toinen? Minun silmääni kauneimmat rannat olivat ihan yhtä kauniita. La Diguen saarella Grand Anse on valittu maailman kauneimpien rantojen joukkoon, mutta Petit Anse ei. Miksei? Mikä näissä kahdessa oli sitten erona. En tiedä.

Grand Anse, La Digue

Grand Anse, La Digue


Petit Anse, La Digue

Petit Anse, La Digue


Entä sitten samaisen La Diguen saaren Anse Source d'Argent, joka löytyy lukemattomien maailman kauneimpien rantojen listoilta. Mikä siitä tekee kauniimman kuin toisella puolella saarta olevat Grand Anse ja Petit Anse? En ymmärrä.

Anse Source d'Argent, La Digue


Luotettakoon siihen, että näiden listojen tekijät ymmärtävät ja tietävät paremmin kuin minä.


Praslinin saarella sijaitsee kenties Seychellien tunnetuin, kuin myös maailman kauneimpien rantojen joukkoon valittu Anse Lazio. Kauneuden lisäksi tämä ranta tunnetaan myös rantana, jossa vuonna 2011 30-vuotias häämatkallaan ollut mies kuoli hain hyökkäykseen snorkatessaan 20 metriä rannasta. Tämä oli samana vuonna toinen kuolemaan johtanut haihyökkäys samalla rannalla. Jaiks.

Meille sattui myrskyisä päivä Anse Laziolla vieraillessamme, joten harmauden vuoksi ranta ei ollut kauneimmillaan. Emme menneet samaisen syyn vuoksi snorklaamaankaan.


Anse Lazio, Praslin

Anse Lazio, Praslin

Anse Lazio, Praslin




Mahen saarella ei tietääkseni ole maailman kauneimpien rantojen joukkoon valittuja rantoja (voin olla väärässäkin). Kaunein meidän näkemämme ranta siellä minun mielestäni oli ehdottomasti Anse Major. Sinne pääsee kävellen polkua, joka kiertelee kallioilla lähellä rantaviivaa, välillä melko korkeallakin merenpinnasta, ajoittain kiemurrellen metsän siimeksessä. Matka rannalle oli vähintään yhtä hieno kuin itse rantakin. Toinen vaihtoehto päästä rannalle on veneellä.

Matka Anse Majorille

Matka Anse Majorille

Matka Anse Majorille


Yksi parhaita puolia rannassa oli myös se, että saimme olla siellä kahdestaan melkein koko ajan. Vain yksi pariskunta piipahti rannalla meidän siellä ollessamme.

Anse Major, Mahe

Anse Major, Mahe

Anse Major, Mahe


Oli Fairyland Beach Mahella myös kaunis. Ne kivet. Ne tekevät ihmeitä :)

Fairyland Beach, Mahe
Fairyland Beach, Mahe


Olisi Mahella toki ollut paljon muitakin kauniita rantoja, mutta kaksi viikkoa maailman kauneimpien rantojen ympäröimänä saa silmät turtumaan niihinkin. Emme siis jaksaneet enää viimeisenä päivänä lähteä kiertämään vielä lisää rantoja, vaikka aikaa vielä olisi ollutkin. Rantoja oli jo nähty ihan riittämiin.

On Seychelleillä ihan tavallisiakin rantoja. Mahella majoituimme Beau Vallon -rannalla ja Praslinilla Cote d'Or -rannalla. Kumpikaan niistä ei mitään kauneimman rannan titteliä ansaitsise, joskaan ei niissäkään mitään vikaa ole. Ne eivät vain ole yhtä kauniita. Tässä kohtaa minäkin huomasin eron ;)

Beau Vallon, Mahe


Beau Vallon, Mahe

Beau Vallon, Mahe


Cote d'Or, Praslin


Toki nämäkin ovat makukysymyksiä. Toiset pitävät Miami Beachin tyyppisistä leveistä, karuista rannoista, ilman turhaa kasvillisuutta. Minä pidän siitä, että rantahiekan lisäksi rannalla on paljon palmuja ja muuta vihreää, näitä ihania Seychellien kiviä (en varmaan niitä vielä hehkuttanutkaan;) ja se ihana turkoosi, pohjaan asti läpinäkyvä vesi.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tyhmintä mitä olen koskaan matkalla tehnyt

Usein matkoilla tulee oltua extravarovainen. Uudesta ja tuntemattomasta kun ei koskaan tiedä. Aina ei kuitenkaan järki ole mukana matkassa, ja tulee huomaamattaan oltua tyhmääkin tyhmempi.

Kärkisijaa omalla tyhmien päähänpistojen listalla pitää pieni osio Costa Ricassa tekemällämme reilun viikon automatkalla. Costa Rican luoteisosassa, Malpaisista Playa Samaraan, tie vie rannalla. Vai pitäisikö sanoa reitti, koska tietä ei varsinaisesti koko matkalla ollut. Meillä oli kyllä etukäteistieto, että 70 kilometrin matka kestäisi viisi tuntia, mutta emme silti ennakkoon ajatelleet, että joudumme ajamaan rannalla. Emme tiellä, joka vie rannan tuntumassa, vaan rantahiekalla.



Olimme liikenteessä myöhään, koska halusimme hyödyntää ihan kaiken ajan. Malpaisissa pysähdyimme katsomaan kun aurinko upposi mereen, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Auringonlaskun jälkeen matkaa oli jatkettava kuun loisteessa. Ei sentään pelkkien ajovalojen varassa. Päällystetyn tien loppuminen oli ensimmäinen hämmästyksen aihe. Renkaiden jäljet johtivat rannalle, mutta kovin epävarmoja olimme, että sinnekö meidänkin kuluu jatkaa. Vastaan sattui tulemaan auto, jonka kuski kertoi meille, että juuri tämä on se reitti mitä pitkin voi menna säästäen noin puoli tuntia, mutta matkanteko rannalla ei olisi helppoa. Pehmeälle hiekalle ei saisi pysähtyä, kuin ei myöskään keskelle jokia, joita täytyisi ylittää. Muiden autojen jälkiä tulisi seurata tarkkaan, jotta rantaosuuden jälkeen löytäisi takaisin tielle. Lisäksi yksi kohta tulisi näyttamään niin kallioiselta ja kivikkoiselta, etta tuntuisi ettei sitä paase ylittämään, mutta ohjeena oli, että sekaan vain.

Aikaa säästääksemme, äänestämallä, valitsimme rantareitin. Matkanteko oli todellakin ohjeistuksen mukaista, eli vaikeaa ja hieman pelottavaakin. Tosin myös mieleenpainuvaa. Onhan tuosta yöstä jo kahdeksan vuotta aikaa.

Vaikka tiesimme, että jokia tulisi vastaan - ilman siltaa - olimme ensimmäisestä silti todella ihmeissämme.



Pysähdyimme ihmettelemään asiaa. Onko meidän tosiaan ylitettävä joki? Muiden autojen renkaiden jäljet johtivat jokeen ja toiselta puolelta jäljet tulivat joesta ulos. Kai mekin selviäisimme?



Kun vastaantuleva auto vain ajoi joen läpi, olimme varmoja, että juuri näin meidänkin kuului tehdä. Ei kun kaasu pohjaan ja menoksi.



Jokia oli reitin varrella useita. Kapein joista oli vain muutaman metrin levyinen, parinkymmenen sentin syvyinen, mutta suurin olikin sitten reilusti toistakymmenta metriä leveä ja vettä oli lähes reiteen asti. Tähän asti reittivalinta oli uskalias, joskaan ei tyhmä. Tulihan yöllä vastaan pari muutakin autoa, ja olimme saaneet hyvät ohjeetkin toiselta reitin käyttäjältä. Eksyimmekin vain kerran, mutta löysimme pian takaisin reitille.

Mutta.

Tämän suurimman ja syvimmän joen kohdalla tapahtui se maailman tyhmin päätös: Kävellään joen läpi, jotta auto pääsisi paremmin joen yli. Silloin se tuntui hyvältä idealta. Ja hyvinhän me joen yli päästiin.

Tosin päivällä, kun näimme muutaman metrin pituiset krokotiilit makoilemassa jokien pientareilla, vasta tajusimme miten TYHMIÄ olimme olleet. Costa Rican joet kuhisevat krokotiileja. ISOJA krokotiileja. Ei mitään parin metrin pituisia vauvoja, vaan oikeasti useamman metrin pituisia järkäleitä. Ja minähän vallan poseeraan kameralle joessa. Siinähän olisi ollut monellakin krokotiililla aikaa käydä haukkaamassa minut suihinsa. Tuosta noin vain. Eipä käynyt mielessä. Sen kertoo ilmeenikin.



Tsemppipeukkuni kruunaa kaiken.

Näin tyhmä en ole ennen enkä jälkeen ollutkaan. Vaikea olisi kuvitella, että näin tyhmä tulen koskaan olemaankaan.

Onko muut tehneet typeriä päätöksiä matkoilla?

perjantai 6. helmikuuta 2015

Rannalta rannalle, korallilta korallille

En ole vieläkään päässyt Barbadoksen matkakuvien järjestelyssä niin pitkälle, että voisin hehkuttaa lupaamaani Silver Sandsia loman tukikohtana. Lähelle jo kuitenkin päästään. Kävimme nimittäin yhtenä päivänä kävelemässä naapurirannoilla, Long Beachillä asti. Kävelymatkaa ei kenties kertynyt viittä kilometriä enempää. Suorassa auringonpaisteessa, noin kolmenkympin lämmössä, ilman varjoa sekin matka oli ihan riittävä.

Kuten jo aiemminkin totesin, Barbadoksen utärannikko on todella kaunista kallioineen, koralleineen ja rantoineen. Paljon muita ihmisiä ei näkynyt, muutamaa surffaajaa ja paria paikallista kalastajaa lukuunottamatta. Kuvat puhukoon puolestaan.










Long Beach -nimeä ei ole rannalle ihan turhaan annettu.



Paluumatkalla poikkesimme päivälimuille pieneen kuppilaan. Pieni hengähdystauko, varjoa ja virkistystä "raskaan" päivän päätteeksi :)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Lentokentän vaihto Lontoossa Heathrowlta Gatwickille

Saimme hyvin edulliset lennot joulunajaksi Barbadokselle. Perille pääsimme vain yhdellä vaihdolla, ja pidempi lento Lontoosta Barbadokselle oli vain reilut kahdeksan tuntia. Ainoa huono puoli lennoissa oli, että Lontoossa emme vaihtaneet vain lentokonetta vaan myös kenttää.

Lentokonebongausta Barbadoksen Oistinsissa.


Netti oli täynnä pelottelukeskusteluja, joissa varoitettiin Lontoon superruuhkista Heathrown ja Gatwickin kenttien välillä. Matka voisi kestää yllättävänkin kauan. Suoraa junaa, joka ei olisi riippuvainen ruuhkista, ei kenttien välillä kulje. Jos vaihdoimme jo kenttää, niin junaa emme vaihtaisi. Suora kyyti oli siis meidän ainoa vaihtoehto.

Menomatkan vaihtoaika meillä oli neljä tuntia ja 20 minuuttia, mikä on lähestulkoon suositeltu minimi kentänvaihtoajaksi. Hieman jännitti ennakkoon ehtisimmekö lennolle vai emme. Kun molemmat lentolippumme oli ostettu samalta lentoyhtiöltä yhtenä könttänä, lentoyhtiö olisi järjestänyt meille myöhästymistapauksessa seuraavan lennon, mutta matkustusajan piteneminen ei kuulostanut houkuttelevalta, oli se miten ilmaista tahansa.

Valitsimme kyyditsijäksi Heathrown lentokentän sivujen suositteleman National Express -bussifirman. Heidän suoria busseja kenttien välillä kulkee useita tunnissa. Me ostimme liput National Expressin chat-asiakaspalvelun suosittelun perusteella etukäteen netistä tunnin päähän siitä kun lentomme laskeutui. Maksoimme jonkun punnan extraa siitä, että voisimme hypätä oman bussimme lisäksi mihin muuhun bussiin tahansa - aikaisempaan tai myöhäisempään. Bussia ei kuitenkaan olisi tarvinnut ainakaan keskellä viikkoa ja keskellä päivää ostaa ennakkoon. Helpompaa olisi ollut mennä National Expressin tiskille kentällä ja ostaa liput seuraavaan bussiin.

Heathrowlla kaikki toimi nopeammin kuin me. Laukut odotti hihnalla ennen kuin me ehdimme hihnalle asti (juu, laukut täytyy kantaa kentältä toiselle itse), eikä passijonotkaan madelleet. Ehdimmekin vartin aikaisempaan bussiin kuin mitä olimme ennakkoon varanneet.


Ruuhkaakaan ei ollut lainkaan. Luvattu matkan kesto (reilu tunti) piti täysin paikkaansa.

Lontoon tyhjät tiet National Expressin kyydistä.


Loppujen lopuksi meidän hyvin tiukka neljän tunnin vaihtoaika olikin hyvin väljä. Gatwickillä ehdimme jopa käydä syömässä kaikessa rauhassa fish and chipsit ennen seuraavaa lentoa.



Paluumatkalla vaihtoaikaa meillä oli 10 tuntia. Siinä olisi ehtinyt vaikka mitä, mutta matkaväsymys vei veronsa. Istuimme Heathrowlla ravintolassa suurimman osan ajasta. Sama kai millä sohvalla sitä makaa - kotona vai vasta matkalla kotiin.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Aurinkorasvojen kunkku

Pari vuotta sitten siirryimme käyttämään ekologisia aurinkorasvoja. Ensimmäinen kokeilu oli Lovean rasvat. Suojakerroin 15 oli oikein hyvä, mutta 30 rasva oli jo aika tahmeaa. Vedenpitävyys oli tosin erittäin hyvä, mutta jos ei rasvaa jaksa levittää, niin ei siitä silloin mitään hyötyäkään ole. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen näihin rasvoihin.

Barbadokselle mieheni tilasi iherb.com:sta meille ihan uuden tuttavuuden, Kiss My Face -aurinkorasvan.



Rasva oli saanut paljon positiivista palautetta, mutta todellisuutta ei voi tietää ennen kuin itse kokeilee. Niinhän mekin luultiin Loveaa käyttäessämme, että se on hyvää. Ja ovathan nekin, mutta verrattuna Kiss My Faceen, en kyllä enää Loveaan palaa.

Ensinnäkin Kiss My Face -pumppupullo on todella hyvin muotoiltu. Rasvaa sai ruiskutettua myös rasvaisilla käsillä ilman lipsumisia, eikä rasvapullo ollut yltä päältä rasvassa käytön jäljiltä. Ja itse rasva. Se oli hyvin levittyvää, imeytyi nopeaan, eikä jäänyt tahmaiseksi iholle. Ihan paras aurinkorasva, johon itse olen koskaan törmännyt.

Niin hyvä tuttavuus, että siitä on pakko huudella kaikille muillekin. Kiss My Face pääsee meidän matkoille jatkossakin mukaan.